Kiinnostaako luolaryömintä? Onko fantasia ihan jees teema? Kiinnostaako Gloomhaven, mutta samalla ahdistaa kyseisen pelin massiivisuus? Haluatko peliltä suoraviivaisuutta eeppisyydestä ja syvyydestä tinkimättä? Hahmonkehitys? Korteilla pelaaminen? Tarinallisuus? Kampanjapeli? Nopea pelin laittaminen pöydälle? Kohtuullisen nopea peliaika?

Jos vastasit edellä mainittuihin kysymyksiin kyllä, niin tässä on sinulle täydellinen lautapeli. Journeys in Middle-Earth on tällä hetkellä paras seikkailu- luolaholvauspeli ja siksi oikea peli avaamaan blogin. Sanon vielä tämänkin ääneen ennen kuin kirjoitan pelistä tarkemmin - Lord of the Rings on parempi kuin Gloomhaven.

En kirjoita tässä tai tulevissakaan peleissä, miten pelin mekaniikat ja säännöt toimivat. Niihin voi etsiä vastauksia esim. Lautapelioppaan sivuilta tai Youtubesta. Keskityn siihen, mikä pelissä toimii ja mikä jättää toivomisen varaa.

Parasta JiME:ssä on äärimmäisen sulava pelattavuus ja fiilis. Pelin saa 5-10 minuutissa valmiiksi pöydälle (saman verran aikaa menee takaisin laatikkoon) ja yksittäiset sessiot kestävät keskimäärin alle kaksi tuntia. JiME-sessio on alusta asti pelkkää peliä, eikä sääntöjen opettelun jälkeen tarvitse keskittyä tälle lajityypille ominaiseen kirjanpitoon, nappuloiden ja korttien pläräilyyn. Appi hoitaa kirjanpidon, kertoo, miten ja minne hirviöt menevät ja ketä vastaan ne iskevät. Peli tallentaa kaiken kerätyn roinan, kokemuspisteet jne. Sieltä voi sitten session alkaessa katsoa, mitä jokaisella pelurilla on mukanaan.

Korttimekaniikka on erittäin toimiva. Se kutkuttelee juuri sopivasti aivonystyröitä, mutta jättää onnistuneesti pienen sijan tuurille. Peli muistuttaa monessa suhteessa Mansion of Madnessin toimintaperiaatteita, mutta tekee sen huomattavasti paremmin. Kortit voittavat Mansionin nopat 6-0. Mansionin tuurielementti nopilla ärsyttää pidemmän päälle, kun taas JiME:n korttien rakennuksella on paljon enemmän merkitystä. Jos "saattue" pelaa hyvin, skenaarion yleensä voittaa. Vaikeusaste on kuitenkin laitettu sen verran kireälle, että jokaisen pelaajan täytyy ottaa hahmostaan ja korteistaan kaikki irti. Tämän pelin jälkeen toivoisi, että Mansion of Madnessista tulisi edikka, jossa hyödynnettäisiin Journeysin korttimekaniikkaa. 

Satunnaiseen pelaamiseen JiMe ei sovi, sillä kyseessä on kamppanjapeli, joka tulee vetää alusta loppuun asti samalla kokoonpanolla. Tykkäisin, jos eri sessiohin ei tarvitsisi ottaa aina samoja hahmoja. Tällöin peliä voisi pelata eteenpäin, vaikka joku peliporukasta ei pääsisi peli-iltana paikalle. Parhaimmillaan peli on kolmestaan. Kaksin pelatessa jää jonkin verran nurkkia koluamatta ja neljästään peli tuntuu omaan makuun pikkaisen liian hitaalta. Kolme on täydellinen. Tällä hetkellä peliin löytyy neljä eri kamppanjaa, joista jokainen sisältää reilut kymmenen parin tunnin skenaariota. Kampanjoita voi pelata uudelleen, sillä ne sisältävät vaihtoehtoisia polkuja. Kaikkia skenaarioita ei pääse yhden kampanjan aikana pelaamaan. Tarinat sijoittuvat jonnekin Hobitin ja Sormusten herran tapahtumien väliin. Skenaarioissa seikkaillaan eripuolilla Keskimaata ja saatetaan törmäillä kirjoista tuttuihin hahmoihin. Tarinat ovat ihan kivoja laadultaan, tämän genren pelien keskivertotasoa. Kaikista paras ja eeppisin kamppanja on tähän asti ollut Shadowed Paths, jossa taistellaan muun muassa Balrogia vastaan Moriassa.

Olen pelannut kaikki tähän asti julkaissut kamppanjat kavereitteni kanssa läpi. Tai siis emme ole kaikkia läpäisseet, mutta yrittäneet olemme kaikkia. Lähes neljänkymmenen pelikerran jälkeen peli tuntuu aina vaan paremmalta. Hahmojen kehittäminen on miellyttävää, pelin yksittäiset seikkailut ovat monipuolisia. Välillä vedetään pahiksia suoraviivaiseti pataan, välillä yritetään tehdä päättelytehtävää kuninkaan holvissa ja välillä seikkaillaan koko ruokapöydän kokoisella kentällä. Peli taipuu moneen ja jokainen skenaario on hyvin erilainen. Esim. Gloomhavenissa yleensä pyritään lahtaamaan jokainen vihulainen kentältä, mutta tässä pelissä se on harvoin ykköstavoite. Tämän pelin jälkeen muut seikkailupelit tuntuvat työläiltä. JiMe on kuin kaupungin parhaan pizzerian pizza - toimii tilanteeseen kuin tilanteeseen. 

Plussat:

+ Suoraviivainen peli, joka tuntuu kuitenkin isolta.

+ Miellyttävä ja sulava pelimekaniikka.

+ Appi hoitaa pelinjohtajan roolin loistavasti.

+ Eri skenaarioiden tehtävät monipuolisia, pelattava ei lopu kesken.

+ Mielenkiintoiset tarinat

+ Hahmonkehitys

+ Hahmojen pelon ja haavojen kokeminen toimii! (Tuttu MoM2:sta)

+ Visuaalisesti hieno

+ Pelin kesto on juuri sopiva.

Miinukset:

- Kampanja pitää vetää läpi alusta loppuun samalla kokoonpanolla.

- Saisi olla himpan verran vielä eeppisempi.

- Hinta on melko kallis.